1.
Kansainvälisten avaruusohjelmien ja ISS:n yhtenä tavoitteena on niiden mielestä, jotka katsovat olevansa vastuussa tämän planeetan ihmisten kohtaloiden ohjaamisesta, johdattaa maapallon ihmiset kohti älyllisen elämän yleismaailmallisuutta ja saada "pienten valtioiden" massat tietoisiksi siitä, että ne ovat sulautuneet kosmokseen. Tämä laskelmointi ei kuitenkaan täysin mene läpi, sillä tietoiseksi tuleminen on periaatteessa yksilöllinen prosessi ja henkilökohtainen moniulotteisuus koetaan yleensä oman mielen kontemplaatiossa ja tutkimisessa. Maapallomme ihmiset ovat saattaneet vierailla Mars-planeetalla maan ulkopuolisen lentokoneen kyydissä "tutkimusohjelmassa" 22. maaliskuuta 1962 - mutta tämä päivämäärä ei millään tavoin osoita maanpäällisten ihmisten avaruuteen suuntautuvan löytöretken alkupistettä. Olemme ehkä lähettäneet lähettiläitä Plejadeihin, Siriukseen, Orionin tähdistöön, Aldebaraniin, Zeta Reticuliin,
Ummoon ja muihin kosmoksen "meidän" kapeikon nurkkiin; mutta niin kauan kuin maailmassamme on nälkää, kurjuutta ja ahdinkoa sellaisessa määrin, jota Jumala ei ole halunnut, me maapallon ihmisyhteisönä emme hyödy siitä. Olemme toki saaneet teknisiä "kikkoja" - joista on hyötyä kuin lasihelmistä. Muutokset kohti "positiivista" (dualiteetin maailmassa on kaksi olotilaa) voivat tapahtua vain, jos vastikään saadun kontaktin kautta syntyy yksilön psyykelle hedelmällisiä impulsseja. Yksilön uudelleenajattelu esim. uusista yhteiskunnallisista rakenteista synnyttää vain sellaisia hohtavia prosesseja, jotka johtavat yleisen elämäntilanteemme parantumiseen. Mitä hyötyä on sokeasta luottamuksesta, uteliaisuudesta ja lisääntyvästä tiedonhankinnasta ajatustenvaihdossa teknisesti ja/tai henkisesti kehittyneiden yhteisöjen kanssa, jos nämä oletetut hyödyt eivät kantaudu maailmamme kaukaisimpiin kolkkiin? Niin kauan kuin tämän planeetan olennot kärsivät puutteesta, koska muualla on yltäkylläisyyttä, meidän pitäisi ensisijaisesti miettiä kaikkien rikkauksien uudelleenjakoa ja oikeudenmukaisempaa mittaamista. Loppujen lopuksi mielestäni tässä ihmiskokemuksen ulottuvuudessa ei ole kyse ylellisyydestä vaan pikemminkin mukavuudesta. Meidän ei tarvitse matkustaa tähtiin tutkiaksemme muita yhteiskuntakäsityksiä, vaan voimme ammentaa oman planeettamme inhimillisten mallien varannosta. Esimerkkinä tästä voisivat olla ne "alkukantaiset kansat", joita "sivistyneet" ihmiset joskus haluavat katsoa alaspäin. En halua romantisoida maapallon heimoyhteisöjen riittejä ja tapoja, mutta useimmille niistä on yhteistä se, että ne elävät "solidaarisuusyhteisöissä", joista "rikkaassa" maailmassa yleensä vain puhutaan. Näin ollen tietyn lainalaisuuden piirissä pysyminen voi estää edistymisen matkalla kohti kosmiseksi ihmiseksi tulemista. Yhteiskunnallisesti annettujen järjestelmien status quon tunnustaminen luo niitä epäoikeudenmukaisuuksia, jotka tekevät kärsimyksen yltäkylläisyyden edessä ylipäätään mahdolliseksi. Kaikesta tyytymättömyydestä huolimatta voimme kuitenkin ajatella, että vallankumouksen sijaan evoluutio voi olla meidän kaikkien tavoite. Elämä ilmenee kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla - eikä koskaan yksinomaan nyt-hetkessä eli ajallisesti sidottuna. Kaipaamme tulevaa rauhan maailmaa, ojennamme kätemme kohti tulevaa rauhaa ja teemme kaikki yksilöllisesti niitä tekoja, jotka vievät meidät rauhalliseen ja onnelliseen tulevaisuuteen. Sanat saavat aikaan pyhiä asioita vain silloin, kun ne muutetaan teoiksi.
2. Olemassaolo
Kaikista ihmeistä suurin on olemassaolo kokonaisuudessaan ja monimutkaisuudessaan. Halu ymmärtää "olemista" kaikessa monimutkaisuudessaan on mielestäni kaikkien uskonnollisten ja filosofisten koulukuntien ratkaiseva sisältö - sillä näin lähestymme Jumalaa, tunkeutumalla hengellämme hänen luomiseensa. Ja kokemukseni mukaan tämä ymmärtäminen onnistuu parhaiten olemassaolon ihmeen herkän tuntemisen kautta. Buddhalaiset koulukunnat antavat ihmismielelle (tietoisuuden muodossaan) kuudennen aistin roolin, koska se näyttää kykenevän havaitsemaan ja tunkeutumaan "todellisuuteen". Sanaan "todellisuus" sisältyy sana "työ", ja näin havaintomme saa yksilöllisesti määräytyvän vastaanoton. Näin ollen totuus ja sen "tehokkuus" muodostavat olemassaolon alkuperän ja ilmaisun.
