Kaksi munkkia.
Hei rakkaat :-)
Lähetin jo vanhalla Henkien foorumilla seuraavan vertauksen kahdesta munkista. Mutta koska tänään koen jälleen kerran, miten arvokasta on antaa mielen asua *tässä ja nyt*, tulla poimituksi, julkaisen tarinan uudelleen täällä.....
Rakkautta sydämestäni,
brah
Kaksi buddhalaismunkkia vaelsi kerran hiljaa menneessä Intiassa. Oli monsuuniaika, ja tiet olivat likaisia.
Risteyksessä he tapasivat pitkän naisen, jolla oli kaunis mekko. Tie oli tulvillaan ja mutainen, ja nainen seisoi paikallaan miettien, miten päästä toiselle puolelle.
Sitten toinen, vanhempi munkki, otti naisen vaivihkaa syliinsä ja kantoi hänet - hiljaa - tien toiselle puolelle.
Siihen hän jätti hänet jälleen, ja molemmat munkit jatkoivat matkaansa hiljaisuudessa.
Kun he illalla saapuivat luostariin meditoituaan pitkään, nuorempi munkki kysyi vanhemmalta:
Me munkit emme saa edes katsoa naista, saati koskea häneen. Miksi sitten veitte hänet tien toiselle puolelle?
Sitten toinen hymyili ja sanoi:
Vein hänet vain tien toiselle puolelle, miksi kannat häntä yhä?.
